Perjantai
Perjantaina ei tullut mitään erikoista tehtyä, kuin
iltavuoro. Olin laittanut aamusta herätyskellon soimaan, jotta pääsisin
lenkille. Olin unisena laittanut torkun ja vielä niin, että siirsin herätyksen
soimaan paljon myöhempään uudestaan. Ei siis päästy aamulenkille.
Kotiin tultuani oli ihan perus hengailua elukoiden kanssa ja
päästin pupuset vuorotellen vapaaksi.
Lauantai
Lauantaina menin aamusta reippaana tyttönä salille ja tein
kunnon jalka- ja vatsalihas treenin.
Salin jälkeen kipaisin keskustaan etsimään itselleni uutta
nettipiuhaa, sillä luulin otukseni syöneen taas piuhan rikki. Vika olikin
koneessa. Siinä sitten hammasta purren syvään henkeä vedellen yritin selvittää
mistä vika johtuu, noh en atk-taidoillani saanut vikaa korjattua. Sammutin
koneen käynnistin uudelleen, mutta ei sekään auttanut. Päätin äkkipikaisuuteni
johdosta tempaista pari kertaa läppäriäni. Tiesin kyllä, että se ei välttämättä
ole maailman paras ratkaisu, mutta sillä hetkellä se tuntui hyvältä. Ja
nettikin rupesi toimimaan heti tuon operaation jälkeen.
Kun nettikin oli saatu taas koneeseen toimimaan ja elämä
alkoi taas hymyilemään, oli aika lähteä lenkille.
Tuli lenkkeiltyä sellaiset
about 1,5h. Tuli hyvä ja virkeä mieli ja onhan se ihanaa päästä ulos
jolkottelemaan vielä, kun on hyvät säät.
+18 oli launtaina ja aurinkoista. Eli aivan mahtava lenkkeily sää!!
Kotiin päästyäni päätin tehdä pizzaa, joka jäi tekemättä
viime viikonloppuna.
Habanerochili-tomaattikastiketta tuli tehtyä pizzan
tomaattikastikkeeksi. Oli muuten todella hyvää.
Tein niin, että pilkoin chilit. Pilkoin myös vähän paprikaa,
sipulia ja valkosipulia. Kuullotin kaiken hetken pannulla. Laitoin pannulle
vielä n. pari ruoka lusikallista tomaattimurskaa ja pikkaisen vettä. Kiehautin
hetken ja laitoin tuon seoksen blenderiin niin, että siitä tuli tasaista
murskaa/kastiketta.
Sitten annostelin sen tomaattimurska ja tomaattimurska
seokseeni sen verran mikä tuntui hyvältä tulisuudelta. Ja loput laitoin
pakkaseen odottamaan parempia hetkiä.
Pizzapohja:
2dl vettä
n. 1/6 pkt tuorehiivaa
1 tl suolaa
2rkl öljyä
n. 1dl ruisjauhoja
n. 1 dl vehnäjauhoja
Murenna kädenlämpöiseen veteen hiiva. Lisää suola ja öljy.
Lisää jauhot vähän kerralla, jos näyttää siltä että taikina on hirveän löysää
niin lisää jauhoja lisää. Kohota taikina.
Kauli taikina tasaisesti, itse tykkään ohuesta pizzasta
joten kaulin taikinan aina yleensä tosi ohueksi. (Vinkki, jos taikinaa jää kaulimeen kiinni
lisää taikinan pinnalle tai kaulimen pinnalle pikkaisen jauhoja)
Paista 200 asteessa, kunnes juusto on saa kauniin värin. :) Itselläni aikaa meni
n. 20 min.
Ja niin teki niin hirveesti mieli suklaata ja vanukkaita, että oli ihan pakko ostaa Jacky suklaavanukasta. x)
Tuli tarpeen!
Sunnuntai
Torkun olin laittanut pois samoin koko hälytyksen. Oli
tarkoitus lähteä lenkille heti aamusta, mutta toisin kävi. Heräsin kumminkin,
kun elukkani alkoivat pitää hirveätä meteliä. Olivat varmaan sitä mieltä,
että on aika nousta ylös ja antaa ruokaa.
Siinä hetki koomassa kahvi kourassa ja leipä kädessä
kuunnellen musiikkia kerättiin rohkeutta lähtemään lenkille. Ilma ei näyttänyt
kauhean houkuttelevalt, pilvistä ja näytti siltä, että alkaa sataa vettä. Mutta
ulkona olikin yllättävän lämmin ja tarkeni melkeinpä t-paidalla.
Kotiin tullessani pitkästä aikaa ajattelin kokeilla onneani
ja rustata työhakemuksen, jos sitä nappais ja pääsisi kokeilemaan vähän uusia
tuulahduksia. Tekisi jo ihan hyvää tuo vaihtelu…
Ja sitten olikin vuorossa sali, jonne päätin alkulämmittelyn
vuoksi taaperrella kävellen.
Vuorossa olisikin käsi- ja selkälihas treeni, kun eilen
keskityin jalka- ja vatsalihaksiin.
Ja reippaana tyttönä kavelin myös kotiin.
Ja voin sanoa, että nyt on revitty olo :D Huomenna on hyvä pitää välipäivä salista ja tiistaina taas uusiksi, vapaapäivän kunniaksi.
Sain eilen kuulla hyviä uutisia. Rakas ystäväni, Heini, on tulossa Suomeen. Ja vielä samaan aikaan, kun eräs toinenkin henkilö!!!! <3 En voisi parempaa toivoa ja vielä molemmat pääsevät viettämään synttäreitäni, jota en edes ajatellut juhlistaa ihmeemmin, mutta nyt se on "pakko". Tuo uutinen antaakin mukavasti lisä potkua treeneihin ja kaikkeen muuhun. On jotain, mitä odottaa kovasti, hartaasti ja innolla!
Ja, koska sunnuntai niin on pakko tänäänkin vetästä mun herkku pizzaa. Hemmettelu viikonloppu siis ^^
|
Pizzaani laitoin, paljon tonnikalaa, paprikaa, ananasta, punasipulia ja fetaa lievittämään vähän tulisuutta. :) Namnam.
Ja nyt voin syventyä dokumenttien pariin ja laittaa herkutellessani Docventuresin pyörimään.
|